Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogia kirjoittaa keski-ikäinen vastikään helsinkiläistynyt nainen, jonka huushollissa asustavat hänen itsensä lisäksi aviomies ja opiskelijapoika. Ruokaa valmistetaan vaihtelevalla fiiliksellä ja kotikokin taidoin{#emotions_dlg.wink}

11.12.2009 - 19:42

Joulukuu on melkein puolessa välissä ja ei ole enää niin kauhea monta yötä jouluun. Joulutunnelmaa olen fiilistellyt työpaikkojen ilmapiirejä tutkien. Monet työyhteisöt viettävät joulukuuta kahvitauoilla herkutellen - syödään torttuja, makeisia. pieniä suolaisia herkkuja ja poltellaan kynttilöitä. Tänä vuonna onkin ollut erityisen tervetullutta kynttilöiden tuoma valo ja lämmin tunnelma - ulkona on ollut kovin pimeää ja sumuista. Omat jouluvalmistelut ovat edenneet jouluvaloasteelle - kyntteliköt ovat ikkunoilla tuomassa kodikasta tunnelmavaloa sisälle.

Jouluruokia ja leivonnaisia olen suunnitellut hankkivani valmiina ja puolivalmiina. Torttuja ostan pakasteena - siis täytteineen pakastettuna. Laatikoita olen suunnitellut ostavani valmiina pienet rasiat, joita vähän tuunailen. Pakastetusta perunasipulisekoituksesta ja juuressekoituksesta, höystettynä Aura-muruilla, saa maukkaan lisäkkeen kaloille ja kalkkunarullalle.

.... hyvää viikonloppua....  Rehkimättä paras - rauhallista joulunaikaa

02.12.2009 - 16:08

Etsiskelin googlettamalla Välimeren ruokavaliosta ohjeita ja erityisesti olisin ollut kiinnostunut löytämään jonkinlaisen ohjeen ruokaohjelmasta esimerkki aterioiksi jaettuna päivää kohti. Yhdeltä sivulta löysin vähän ideoita, joiden pohjalta mietin aamupalan koostamista. Tältä sain sen näyttämään - muutama lehti rapeaa salaattia, ruokalusikallinen raejuustoa, yksi keitetty kananmuna, muutama miniluumutomaatti, teelusikallinen oliiviöljyä ja saman verran punaviinietikkaa.

Jos jollain teistä on vinkkejä välimerelliseen ruokavalioon otan kiitollisena vastaan

02.12.2009 - 15:45

Halloweenin aikaan leikkasin talteen Aamupostista - joka on Riihimäki-Hyvinkää alueella ilmestyvä paikallislehti - ruokaohjeita, joissa myös tämä ohje oli. Tästä tuli oikein maukas kalavuoka, valmistan tätä varmasti toistekkin. Nyt olen onnellisesti tietenkin reseptin hukannut, mutta muistelen tähän summittaisen ohjeen. Tämä on mielestäni sellainen perusruoka, joka ei tarvitse ihan niin millinpäälle ohjetta - laitan tähän nyt kuitenkin määriä teille ystävilleni, joiden tiedän niitä juuri kaipaavan.

  • n. 15 keskikokoista kuorittua, raakaa, viipaloitua perunaa
  • 2 - 3 sipulia siivuina
  • 2 rasiaa (250-300g) kirjolohisuikaleita naturell
  • ½ - 1 ruukku tilliä silputtuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • ruokakermaa n.1 l

Levitä perunaviipaleita vuokan pohjalle sekä sipulia,kirjolohisuikaleita, tillisilppua kerroksittain ja päällimmäiseksi perunaa. Ripottele mausteita kerrosten väliin. Kaada lopuksi ruokakerma vuokaan niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Paista vuoka 200 asteisessa uunissa kypsäksi.

Ruuan kanssa sopii hyvin tarjottavaksi vaikka etikkapunajuuret, valmis punajuurisalaatti tai vihreä salaatti höystettynä kurpitsapikkelssillä.

08.11.2009 - 18:43

Kävin tutustumassa uuden kotipaikkani kirjastossa ja hakemassa kirjastokortin itselleni. Lainasin muutaman leivontakirjan ja Anna-Leena Härkösen Sopan syvin olemus. Ullan kakkukirjaa en saannut ilman ennakkovarausta, mutta varaamalla sain sen yllättävän nopeasti - tätä vanhempaa kirjaa oli vapaana hyllyssä, jossain toisessa Helmet-kirjastossa. Uudempaa Ullan kirjaa ei ollut missään kirjastossa hyllyssä, kirjoja on yhteensä 23 kpl kirjastoissa ja varauksia 41 kpl ennen omaani eli menee jonkin aikaa ennenkuin kirjan itselleni saan lainattua. Kerkiämpähän sitten lukemaan nämä ainakin ennen sitä.

30.10.2009 - 19:45

Tämäkin ohje on IS:n Ruokala-sivuilta - näitä Halloween-viikon ohjeita tuli nyt useampi testailtua.

Pohja

  • 150 g pehmeää, huoneenlämpöistä voita - itse käytin margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa
  • 50 g turkinpippurirouhetta

Lakritsitoffeekuorrutus

  • 150 g Kick-lakritsitoffeekarkkeja (yksi patukka 19 g)
  • 1 dl kuohukermaa - itse käytin Flora-vispiä

Alkuperäisessä ohjeessa oli vielä koristeena valkoista sokerikuorrutetta, rusinoita ja mantelilastuja. Itse ajattelin, että tuohon kävisi nyt hyvin jotkut itse tehdyt koristeet, jos niitä sattuisi olemaan. Minulla on sellainen päivänkakkaramuotti, jolla saisi helposti tehtyä kukkia - olisi kyllä yksi valkoinen suklaalevykin.  No, taidan kuitenkin jättää ilman kukkia - onhan tuossa kakussa jo aika paljon nameja.

 

30.10.2009 - 15:32

Tässä taidetaan julkaista meikäläisen ensimmäiset ikinään tekemät juustosarvet - joten pienet  ulkonäölliset puutteellisuudet annettakoon anteeksi.

Ohjeen löysin Hesari sivuilta googlettamalla - näyttää olevan niinkin tuore kuin vuodelta -93! No - hyvät ohjeet eivät koskaan vanhene.

  • 5 dl maitoa tai vettä
  • 1 pss hiivaa tai 50 g tuorehiivaa
  • 1 dl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 3 dl juustoraastetta
  • 11 dl vehnäjauhoja

Täytteeseen

  • 4 dl juustoraastetta (itse käytin 150 g:n pussin Auramuruja - täytettä tulee näin tosin paljon vähemmän, vain mauksi)
  • 1 muna

Voiteluun

  • munaa
  • seesaminsiemeniä (nämä puuttuvat minun sarvistani - eihän minulla ollut tuollaisia siemeniä kotona)

Sekoita taikina niin, että kaikki muut aineet ja 5 dl jauhoja sekaisin ensin - anna löysän seoksen kohota hetki. Alusta loput jauhot taikinaan ja leivo sarviksi.

Jaa taikina viiteen osaan ja kauli kukin osa pyöreäksi levyksi, jonka jaat kuuteen kolmioon. Levitä täytettä kolmiolle ja kierrä sarveksi. Voitele hyvin kohonneet sarvet ja paista 225 asteessa kypsiksi. Paistuvat melko nopeasti, joten ole tarkkana.

30.10.2009 - 15:22

Kiitos Vilijaanalle tällaisesta hellyttävästä halloween-tervehdyksestä - me olemme näiden blogiaikojeni aikana jutustelleet täällä kommentointien kautta toisillemme ja lisäksi olemme muutenkin mailailleet. Nyt kun on tuo fb-maailmakin, jossa pääsee näitä ajatuksia vaihtamaan, niin olemme myös siellä pitäneet yhteyttä. Vielä emme ole blogitapaamista saanneet pystyyn vaikka siitä on usein puhetta ollut  - myös Ekun ja Katin kanssa.

Minä tapani mukaan ojennan tämän tervehdyksen  teille kaikille kävijöille ja ne joilla on blogi voivat tämän tästä mukaansa.

30.10.2009 - 06:14

IS:n Ruokala sivuilla (olikohan tuo viikonlopun numero?) oli ohjeita Halloween-viikolle ja sieltä nappasin tämän ohjeen. Vähän olen ohjetta muunnellut, mutta samoilla linjoilla kuitenkin.

Kuvassa valmis kastike pennepastan päällä - tässähän voi hyvin käyttää vaikka värjättyjä pastoja tai spagetteja. Juureksien ja yrttimausteiden kohdalla olen tehnyt tähän omaa versiotani, samoin olen jättänyt jotain alkuperäisen ohjeen aineita pois ja korvannut toisella.  Tässä minun ohjeeni:

  • 2 punasipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 600 g jauhelihaa
  • 2 porkkanaa
  • pieni pala lanttua 
  • 1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
  • 3 tuoretta tomaattia
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tuore chili hienonnettuna ilman siemeniä
  • 2 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria (käytin jauhettua maustepippuria 1/4 tl ja mustapippurirouhetta ½tl)
  • jotain yrttimaustesekoitusta tai kuivattua timjamia ja basilikaa
  • 2 - 3 dl kasvislientä
  • tabascolla voi makua vielä hiukan halutessaan terästää

Kuori ja kuutio sipulit ja juurekset - kuullota ne pannulla, lisää jauheliha joukkoon ruskistumaan. Kuutioi tomaatit ja chili - lisää ne pannulle sekä tomaattimurska sekä tomaattipyree. Lisää mausteet ja kasvisliemi. Hauduta ruokaa jonkinaikaa. Tarjoa pastan kanssa.

 

29.10.2009 - 14:03

Lempiaiheessani - sosekeitto - tässä ei voi epäonnistua

Keitin keskikokoisen kukkakaalin vedessä, jossa oli kasviliemikuutio joukossa, kypsäksi. Vettä oli juuri sen verran, että kaali oli huppeluksissa - kypsymisen aikana seurasin nesteen haihtumista ja lisäsin vettä tarvittaessa. Kun kaali oli ihan pehmeä, lisäsin kattilaan Koskenlaskija-sulatejuustoa n 1/4 pakettia. Soseutin kaalin ja juuston sekä liemen sauvasekoittajalla tasaiseksi keitoksi, jonka maustin mustapippurilla.

29.10.2009 - 07:52

Aina välillä kiinnostun miettimään tätä ruuanvalmistus asiaa ja sitä miten voisi aika merkittäviäkin summia säästää omassa ruokataloudessaan. Oikeastaanhan on niin, että ruoka on aika helppo kohde säästää, jos siihen ei ole jo kiinnittänyt aiemmin huomiotaan. Vaivannäköä se vaatii ja aikaakin - mutta säästöt voivat olla tosiaan satojakin euroja.

Marttojen  sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa aiheesta ja mm. tällainen kolmen viikon ruokalistapohja suunnittelun avuksi. Jäin miettimään ottaisinko tämä koekäyttöön.

Tietoa
 

 



Muista käydä myös vieraskirjan puolella jättämässä merkintä itsestäsi - on niin mukava nähdä ketä täällä luonani käy!

Nappaa nappini mukaasi

 

                          Napit Bloginapit Bluen käsialaa!

Toinen blogini:  d-malli

 

Tällä hetkellä paikalla
Blogi avattu 12.8.2007




Sivupohjia







Ystäväkirja
Ystäväkirja

Ystäviäni Blogistaniassa


Kiitos Vilijaanalle - sekä tervehdyksestä, että neuvoista...:):)


Kiitos Blue Nunille huomionosoituksesta

Kiitos Pirjolle!

Latauslaskuri

Lisätty 19. huhtikuuta 2008

Blogini löytyy myös näistä

 

Blogiani seuraa